Esittely
Tylypahkan koulu toimii tuhat vuotta vanhassa linnassa, Skotlannissa Isossa-Britanniassa. Tälle sivulle on koottu olennaisimmat tiedot koulun tiloista ja henkilökunnasta, tietysti perustuen J.K. Rowlingin luomaan Harry Potter -sarjaan. En siis ole itse keksinyt mitään tämän sivun tietoja, vaan keräillyt tietoja eri sivuilta ja oman muistini varassa.
Koulu
Koska kyseessä on taikakoulu, se tietenkin eroaa normaalista koulusta. Tylypahkassa huoneet, sekä ensimerkiksi porraskäytävät voivat liikkua. Siellä ei ole nykyaikaisia sähkölaitteita, esimerkiksi tietokoneita tai kännyköitä. Tylypahka on suojattu sadoilla eri loitsuilla, eikä sinne voi ilmiintyä eikä sieltä voi kaikkoontua. Monet sanovatkin Tylypahkan olevan turvallisin paikka maailmassa.
Kouluun saavutaan Tylypahkan pikajunalla, joka lähtee 1. syyskuuta klo 11 King's Crossin rautatieasemalta Lontoosta, laiturilta 9 ¾. Junassa on konduktööri ja kärrynoita, joka myy junassa matkustaville oppilaille herkkuja. Oppilaat saapuvat Tylypahkaan illalla ja matkaavat koululle joko veneillä (ekaluokkalaiset) tai thestralien vetämillä vaunuilla (vanhemmat oppilaat).
Tylypahkassa on todella paljon eri huoneita ja torneja, salaisia käytäviä ja kaikkea jännittävää. Linnaan saa itse keksiä lisää kaikenlaisia paikkoja, mutta kirjoista ja elokuvista tuttuja paikkoja voi käyttää. Jokaisella tuvalla on omat oleskelutilansa ja makuusalinsa, joissa kyseisen tuvan oppilaat viettävät aikaa ja nukkuvat. Linnan Suuressa salissa aloitetaan ja päätetään lukuvuosi, siellä on myös päivittäiset ruokailut lukuvuoden aikana ja Halloweenin aikaan siellä järjestetään Kurpitsajuhla, jonka aikana syödään hyvin ja nautitaan koulukavereiden seurasta. Myös lukukauden avajaisissa ja päättäjäisissä syödään hyvin, ja jouluna järjestetään jouluateria kouluun loman ajaksi jääville oppilaille.
Ympäristö
Tylypahkan tilukset ovat laajat, sieltä voi löytää kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tylypahkan ympärillä on laajoja nurmialueita, metsiä, kasvillisuutta sekä järvi.
Muutamia paikkoja linnan läheisyydessä:
Huispauskenttä - Nurmikenttä, jossa järjestetään huispausharjoitukset ja ottelut.
Kielletty metsä - Suuri ja tiheä, pelottava metsä, jossa asuu kaikenlaisia olentoja, esimerkiksi jättiläishämähäkkejä ja kentaureja. Koulun oppilailta on sinne pääsy kielletty, mutta sehän ei tarkoita etteikö kukaan koskaan sinne menisi...
Mustajärvi - Synkkä järvi, jonka syvyyksissä asustelee mitä kummallisimpia olentoja.
Tylyaho - Kylä Tylypahkan lähellä, jossa sijaitsee esimerkiksi pubi nimeltään Kolme Luudanvartta.
Päivärytmi ja lomat
Tavallinen arkipäivä menee suurin piirtein näin:
8.00 - Aamupala.
9.00 - Ensimmäinen oppitunti.
10.30 - Toinen oppitunti.
12.00 - Lounas.
13.00 - Kolmas oppitunti.
14.30 - Neljäs oppitunti.
16.00 - Viides oppitunti.
17.00 - Oppitunnit päättyvät, halutessaan voi mennä Suureen saliin syömään pientä välipalaa ennen illallista.
18.00 - Illallinen.
20.00 - Iltapala.
21.00 - Kaikki oppilaat omiin tupiin.
22.00 - Hiljaisuus.
Kaikilla oppilailla ei tietenkään ole joka päivä viittä oppituntia, vaan koulupäivä voi alkaa myöhemmin ja päättyä aikaisemmin, mutta aikaisintaan tunnit alkavat kahdeksalta aamulla ja myöhäisimmillään päättyvät viideltä iltapäivällä. Saat itse päättää oman hahmosi lukujärjestyksen, että mitä tunteja hänellä on minäkin päivänä. Voit katsoa Opiskelu-sivulta, mitä oppiaineita hahmosi opiskelee minäkin lukuvuotena. Joskus voi olla kaksoistunteja, esimerkiksi aamuisin ensimmäinen ja toinen oppitunti voivat olla saman aineen opiskelua. Tunneille osallistutaan pääasiassa oman tuvan oppilaiden kanssa, mutta toisinaan on myös tunteja, joille osallistuu kahden eri tuvan oppilaita.
Lukuvuosi alkaa joka vuosi 1. syyskuuta ja päättyy kesäpäivänseisauksen aikaan kesäkuun lopulla. Lomia on 3 - joulu-, pääsiäis- ja kesäloma. Viikonloput ovat myös vapaata. Joulu- ja pääsiäisloman ajaksi saa jäädä Tylypahkaan, mutta kesäloman ajaksi pitää mennä kotiin.
Henkilökunta
Harry Potter -sarjasta tuttuja hahmoja, voit käyttää heitä vapaasti tarinoissasi, mutta muista pysyä realistisena ja kuvata heidät samankaltaisina kuin he ovat alkuperäisissä teoksissakin. Halutessasi voit myös keksiä itse koko Tylypahkan henkilökunnan tarinoihisi, ei siis ole pakko käyttää sarjasta tuttuja hahmoja.
Albus Dumbledore - Tylypahkan rehtori
Minerva McGarmiwa - Vararehtori, Rohkelikkojen tuvanjohtaja, muodonmuutosten opettaja
Severus Kalkaros - Luihuisten tuvanjohtaja, taikajuomien opettaja
Pomona Verso - Puuskupuhin tuvanjohtaja, yrttitiedon opettaja
Filius Lipetit - Korpinkynnen tuvanjohtaja, loitsujen opettaja
Matami Huiski - Lentämisen opettaja ja huispausotteluiden tuomari
Rubeus Hagrid - Tylypahkan riistanvartija sekä avainten ja tilusten vahti, taikaeläinten hoidon opettaja
Cuthbert Binns - Taikuuden historian opettaja
Aurora Sinistra - Tähtitiedon opettaja
Septima Vektor - Numerologian opettaja
Bathsheba Babbling - Muinaisten riimujen opettaja
Sibylla Punurmio - Ennustamisen opettaja
Amore Burbage - Jästitiedon opettaja
Matami Poppy Pomfrey - Sairaalasiiven ylihoitaja
Irma Prilli - Kirjastonhoitaja
Argus Voro - Vahtimestari
Tarinoissa saa käyttää muitakin sarjassa esiintyviä hahmoja, en jaksa tässä luetella kaikkia. Ainoastaan oma hahmosi ei voi olla kukaan sarjan hahmoista, vaan sinun täytyy keksiä itsellesi omanlainen hahmo.